Räsymattoa ikkunaan

No ei, kyse ei ole mistään villistä sisustusideasta, vaan Marimeko Räsymatto-kankaasta. Keksin loistoidean hankkia sitä leikkihuoneen verhoiksi. Idea otettiin hyvin vastaan kotijoukoissa, ja onneksi vain minä näin laskun loppusumman maksupäätteellä. Tyyristä, mutta ikuista.

Seinän väriä vielä mietitään, turkoosi on vahvoilla.

Tänään hyödynsin Aliisan päiväkotipäivän ja Aapon aamupäiväunet ja möpleerasin hieman. Sen verran nimittäin pihistelin kankaassa, että en ostanut kuin yhden pituuden ja ajattelin ommella paneeliverhotyyppiset roikottimet. Vielä en saanut ompelukonetta esille, mutta kokeilin riittääkö leveys. Siinä ja siinä.

Seinät hohtavat valkoisena, mutta väriä on kyllä tulossa. Heti kun saadaan sovittua väristä ja maalarimestari Nöffe kaivaa pensselit esiin. Turkoosi on vahvoilla. Etenkin kun olen luvannut tuunata roskalavalta löytyneistä tuoleista toisen pinkiksi, kompensaatioksi. Aliisa nimittäin toivoo joko pinkkiä seinää tai vaihtoehtoisesti seinän kokoista sateenkaarimaalausta.

Perjantaiperinnettä luomassa

Ale tekee lähes poikkeuksetta perjantaisin hommia kotikonttorilla. Kotiäidille perjantait suovat siitä syystä ainutlaatuisia työsuhde-etuja: Ale vie Aliisan päiväkotiin, joten minun ei tarvitse pukea koko porukkaa talvitamineisiin ja lähteä ulos ennen kahdeksaa; aamukahvilla saan nauttia toisen aikuisen seurasta; työläinen käyttää mielellään kahvi- tai jaloittelutauon vaipanvaihtoon; puhelinkeskustelun aikana voi samalla haukata happea ja viedä roskat. Ja niin edelleen.

Olemme yrittäneet luoda perjantai-iltoihin myös mukavaa sauna ja takkamakkara -perinnettä. Minulla on ainakin jäänyt omasta lapsuudestani mukava muisto illoista, jolloin saunan jälkeen paistettiin makkaraa takassa. Tai ehkä kokokohta olikin se, kun saattoi tarttua itse valitsemansa lasisen limsapullon korkin renkaaseen, avata pullo, työntää pilli pulloon ja imaista. Oli miten oli, hetket ovat joka tapauksessa jääneet mieleen.

Muun ajan takkahuoneeseen jämähtänyt ylimääräinen ruokapöytä toimii majana.

Tähän mennessä saunailtoja on vietetty muutama. Toistaiseksi näissä rennoissa ja rauhallisissa merkeissä vietetyissä perjantai-illoissa pikkulapsiperheen aikatauluhaaste on ollut vahvasti läsnä. Mitä se tarkoittaa? No tätä:

Lastenohjelmat loppuvat klo 18. Saunaan on sännättävä heti, eli sen olisi parasta olla lämmin. Samalla pitää jo ennakoida takan sytytystä, jotta hiillos olisi parhaimmillaan välittömästi saunan jälkeen. Saunassa ollaan samanaikaisesti noin viisi minuuttia, jonka jälkeen Aapo menee kylpyyn ja sitoo yhden aikuisen (Aapo, istu!). Toinen aikuinenkin aloittelee jo tukkapesuja, jotta olisi sitten valmis lähtemään Aapon kanssa pukeutumaan. Kun kaikki on saatu pyjamiin ja korvat kuivattua, pitäisi jo makkaroiden poksahdella: "Valmis!". Juuri kun niin käy, kello on noin 18.51, ja pitää vielä keittää Aapolle puuro ja sittenkin ollaan jo minuutin myöhässä. Sillä välin, kun kuorii ja palastelee Aliisan makkaran ja täyttää kaikki toiveet vähästä sinapista ja paljosta ketsupista, salaatista, siemenistä ja sinappisoossista, sekä lappaa hurjaa vauhtia kaurapuuroa Aapon suuhun, omat makkarat ovat joko kärventyneet mustiksi tai jäähtyneet haaleiksi. Puhumattakaan, että joskus ehtisi kattaa pöydän nätisti tai kammata oman tukkansa. Projektin olisi hyvä olla ohi siinä vartin yli seitsemän, jotta iltatoimet ja lukemiset ehtisi tehdä ennen kenenkään yliväsymystä. Rentoa, eikö totta?!

Aina oppii ja varmasti kevään tullen olemme jo suvereeneja tässä(kin) asiassa. Mutta kuten arvata saattaa, juuri kun asiat alkavat mukavasti rullata, joku syömis- tai nukkumiskäytäntö muuttuu ja on opeteltava uudet rutiinit. Ei katsokaas pääse sammaloitumaan. Lapsi onneksi kokee elämän vähemmän tuskaisesti kuin aikuinen, joten luulisin perheemme nuorison suhtautuvan näihin takkamakkarailtoihin meitä sallivammin. Toivotaan ainakin, että lapsille jää tästä perjantaiperinteestä jotain pysyvää.

Naksua jälkkkäriksi!

Maisema

Liian kylmä. Liian märkä. Liian pimeä. Liian nuhaiset lapset. Liikaa tekemistä sisällä. Aina ei pääse lähtemään ulos, mutta maisema keittiön ikkunasta on onneksi kaunis.



Päivällä.




Ja yöllä.



Arki alkakoon

Loppusyksystä bloggaaminen alkoi tuntua vaikealta. Mielessä pyörivät aiheet vaikuttivat liian pieniltä ollakseen blogin teeman mukaisesta muutokseen tai muuttoon liittyviä ja siten julkaisemisen arvoisia. Muutenkin tuntui, että muutos ei olisi uskottava, jos sille ei pistäisi pistettä. Sovitaan siis, että muutos on nyt valmis ja arki alkakoon!

Sen verran voidaan palata vielä syksyyn, että raportoidaan muutoksen osapuolten tuntemukset sellaisina kuin ne erään iltapalan ääressä käydyn keskustelun aikana kerrottiin.

Aliisan mielestä uusi koti on kiva. Uusi päiväkoti on myös kiva. Mutta Helmiä on ikävä ja Helmi on edelleen hänen paras ystävänsä. Uskotaan, ja itkuhan siinä oli tirahtaa. Aapo tuskin muistaa ensimmäistä kotiaan, joten sovitaan että hän kyllä on sopeutunut.

Ale ja minä olemme molemmat melko samoilla linjoilla. Parasta kaikessa tässä on koti, joka tuntuu omalta ja viihtyisältä, vaikka puuhaa sen parissa riittää edelleen. Kurjinta varmasti se, että tulevaisuudesta ei edelleenkään tiedä. Missä olemme vuoden päästä töissä ja miten arki sitten rullaa? Vai pitääkö palata maitojunalla takaisin "etelään"? Eletään siis hetkessä ja murehditaan muita juttuja sitten myöhemmin.

Ja mikä se kuuluisa hetki on nyt ja mitä ne arkiset asiat, joista ajattelin jatkossa kirjoittaa? Hetki on työtä, päiväkotia, kotihommia, yhdessä tekemistä. Arkiset asiat varmasti samoja kuin tähänkin asti: lapset ja koti, puuhat ja tuumailut.

Tänään voin käsi sydämellä sanoa, että tavallinen päivä leikeissä ja arjen rutiineissa tuntui kivalta. Iltapäivän nukkekotileikin aikana iskenyt tajuton väsymyskin hoitui parilla salasuklaalla. Toivottavasti arki jaksaa ilahduttaa jatkossakin. Toisaalta välillä se tuntuu varmasti samalta kuin jälkiviisaus Aapon ensimmäisen risottoaterian jälkeen:

Näillä aineksilla mennään, toivottavasti käyt jatkossakin lukemassa!