Se jää elämään!

Jaa mikä? No Särkänniämerreissu tiätenki. Antaa tällä kertaa kuvien kertoa tarina.

Kantti x Kantti. Mummulla elämänsä ensimmäinen ranneke!

Kaffitauko.

Pakko saada hattara.

Extreme-urheilua.

"Ammuin sillä kaukoputkella likaisia pähkinöitä lintuja kohti."

Ängri bööds raid. Kukaan meistä ei oo ikinä pelannu.

Todellisuus tällä reissulla.

Sitten vielä ilmeitä koko rahalla.

Iloinen tyttö.

Iloisempi poika.

Terassikelejä odotellessa

Terassikauteen valmistautuminen alkoi meillä tuossa toukokuun loppupuolella melko pitkän kaavan kautta. Siihen tarvittiin Heksa-pappa sirkkeleineen ja pari peräkärrykuormallista puutavaraa. Lähtötilanne selviää parhaiten tästä ankeaksi lavastetusta before-otoksesta.

Before.

Piha on rinteessä, ja ainakin 1-vuotiaan liikkuvuudella alamäkivauhdissa sadevesikourun ylittäminen kaatumatta karkeapintaiselle betonille näytti melko hataralta. Myös ovesta astuessa pudotus oli melkoinen. Tavoitteena terassille oli siis nostaa sitä hieman maanpinnasta ja jatkaa niin pitkälle kuin ilman koneellisia kaivutöitä tai pengerryksiä olisi mahdollista.

Muutama päivä siinä sitten vierähti, mutta ainakin alkuvaiheessa hätähousua sai muistutella huolellisen suunnittelun merkityksestä.. Kunnollisia after-kuvia ei tietenkään vielä ole. Ei ole ollut terassikelejä, eikä aikaa SISUSTAA. Kuitenkin jo nyt voi sanoa, että leikkitilaa pihassa on nyt enemmän, eikä rinnekään vaikuta ihan niin jyrkältä. Hyvä tuli!

Puutarhatontut työssä.

Joo, viherrakennustyöt tosiaan antavat vielä vähän odottaa valmistumistaan. Rikkaruohoja on kyllä kitketty kottikärrykaupalla. Seuraavaa työvaihetta, mullan levitystä ja nurmikon kylvämistä, odotellessa kaiken maailman lehtiä on taas puskenut pintaan siellä ja täällä. Ikuisuusprojekti siis tämäkin.

Terassin sivutuotteena syntyi pihan perälle kasvimaa ja yksi istutuslaatikko. Aloittelevat hortonomit ovat toistaiseksi istuttaneet salaattia, tilliä, persiljaa, ruohosipulia, sitruunamelissaa, timjamia, perunoita, mansikkaa, pinaattia ja kesäkurpitsan. Kasvimaalta löytyi paikka myös erään pensaan alta pelastetulle raparperille. Kun vielä lisätään listaan kaksi mustaherukkapensasta ja omenapuu, niin odotukset satokauden suhteen ovat korkealla. Jos edes osa, tai jokin, yllämainituista päätyisi ruokapöytään saakka, niin olisihan se hienoa. Naapurikin kannusti: "Juu, minullakin oli aikanaan mansikkaa yhden kesän, mutta rastaat söivät kaiken." Kiitos kannustuksesta!

Kyllä uudella terassilla sentään yksi ateria on jo nautittu. Aliisa laittoi parastaan ja kutsui Aapon ruokailemaan:

Nam!

Aliisa yleisurheilee

Mehän olemme tunnetusti melko nihkeitä järjestämään lapsille harrastuksia. Lieneeko omaa laiskuutta vai mitä. Viime kesän lopulla kuljetimme kuitenkin Aliisan kokeilemaan yleisurheilua Pyrinnön järjestämiin viikkokisoihin ja jonkinlainen kipinä kyllä säilyi yli talven.

Viime viikolla kävimme korkkaamassa tämän kesän kisakauden, lajeina 40m ja pituus. Juoksu meni jotenkuten, lähinnä startti oli epäonninen. Muiden vanavedessä tyttö keskittyi kuulonsa suojaamiseen starttipistoolin paukulta ja unohti siinä yhteydessä lähteä juoksemaan. Pituudessa sentään tuli viime kesästä tulosparannusta puolisen metriä. Noh, tulokset ovat todellakin sivuseikka ja kyllä tuo juoksun kömmähdys kuitattiin myös harmillisella unohduksella. Vaikka kyllä sen huomasi, että Aliisaa itseään harmitti kun jäi muista niin paljon.

Tänään sitten teimme jälleen uuden aluevaltauksen, kun kuljetimme Aliisan tutustumisurheilukouluun. Se kestää viisi viikkoa ja viikoittain on kahdet treenit. Eli reenit. Härdelli oli melkoinen, kun Ratinaan oli saapunut montasataa ihmistä, järjestävät teinit lievästi pulassa ja kaiken päälle taivaalta ratkesi kunnioitettava sadekuuro juuri h-hetkellä. Jotenkin lapset saatiin kuitenkin jaettua ryhmiin ja korvaavaa toimintaa keksittiin katoksen alla. Vähän kyllä pelotti, kun lapsilauma pomppi ja juoksi katsomon betoniportaita ylös ja alas - heikompaa olisi huimannut ihan oikeasti. Kyllä siinä vanha yleisurheilukoulunohjaaja sai vähän nieleskellä neuvojaan... Maltoin kuitenkin pysyä poissa ja vilkuttelin vain Aliisalle, joka noin kahden minuutin välein huusi "äiti" ja vilkutti. Reippaasti hän sielä ryhmässä meni, vaikka tuulitakin kaulus tuli kyllä syötyä siinä samalla.

Torstaina nähdään, mennäänkö uudestaan!

Sateessakin vähän hymyilyttää.

Päästiinhän vähän juoksemaankin!