Olihan sitä kesää vielä jäljellä

Nyt kun jokin aika sitten hankittu rusketus hilseilee kivasti pois, yritän viimein saada julkaistua tämän pitkään työn alla olleen Torreviejan matkakertomuksen. Reissuporukkaan kuului ensin meidän neljän hengen konkkaronkka. Sitten liittyi mummu joukkoon ja ensimmäisen viikon jälkeen Ale joutui lähtemään takaisin tienaamaan. Vaari joutui tällä kertaa jäämään varamieheksi kotikatsomoon, kun TAYSilla oli muita suunnitelmia hänen varalleen.

Syyskuun viimeisenä päivänä alkoi viimein tämä kauan odotettu ja tarpeeseen tullut syysmatka Torreviejan vaarilaan. Ennakkoon kurkittujen sääennusteiden mukaan meitä odottaisi noin 30 asteen lämpö ja aurinkoinen sää. Juhuu! Yleensä kun lasten kanssa matkustaa, pitää kaikkeen ja etenkin kaikenlaiseen säähän varautua. Ryanairin ruhtinaallinen 15 kilon painorajoitus matkalaukulle kuitenkin piti jarrut päällä, eikä mukaan lähtenyt hupparia kummempaa lämmintä vaatetta.

Aapo testaa Aliisan laseja - hyvältä näyttää!

Kaiken kaikkiaan reissun teemoja olivat uiminen ja rantaleikit sekä herkuttelu. Merivesi oli meille kaikille uimalämpöistä, vaikka jostain syystä eräs meistä kyllä nimettiin arkajalaksi mitä uimiseen tulee... Arkajalka ei ollut Aapo, vaikka häntä kyllä meren kohina ja aallot tuntuivat jännittävän. Parina viimeisenä päivänä Aapokin uskaltautui uimarenkaan ja kellukkeiden avulla vähän pulikoimaan. Aliisa sen sijaan on jo melkoinen vesipeto ja nautti joka hetkestä.

Aliisan ranta-look.

Jännittää.

Rannalla kävimme lähes poikkeuksetta pari kertaa päivässä, Vaarilan kesämökki kun sijaitsee kätevästi pari korttelia Välimerestä. Uimisen lisäksi hiekassa ja vesikuopissa juokseminen ja peuhaaminen nauratti molempia lapsia, ja tietenkin aikuisiakin. Iltapäivisin vietimme siestaa Aapon päiväunien mukaan, mutta tosiasiassa teki meille kaikille ihan hyvää pysytellä pois aivan kuumimmasta auringonpaisteesta. Iltaisinkaan ei kovin kummoista ohjelmaa tarvittu - pari käyntiä leikkipuistossa, ruokaostoksia tai kävelylenkki lähikortteleissa.



Tätä ei äitikään voinut kieltää!

Välipalaa.



Iltapäivän rentoutushetki Aliisan tapaan.




Aapo ottaa ilon irti.

Ennen vanhaan lomailun parhaita puolia oli se, kun sai ihan luvan kanssa ruokailla ravintoloissa ja mennä muutenkin minne nenä näyttää. Toista se on lasten kanssa, niin kuin varmasti moni tietää. Niinpä söimme lähes pelkästään äidin ja mummun ruokia. Ihmisten ilmoilla kävimme lähinnä herkuttelemassa ja hurvittelemassa.

Torreviejan nähtävyyksiin, ainakin meidän mielestämme, kuuluu konditoria uuden kirkon kupeessa. Nyt taisimme käydä "pullakahveilla" vain muutaman kerran, mutta paikkasimme tilanteen jäätelöbaareissa. Myös paikalliset munkit, churrokset, ovat saavuttaneet jo lähes legendaarisen aseman tässä sokerihiiriporukassa. Churroksia saa viikonloppuaamuisin rannan kupeesta myyntikärrystä ja perjantaisin markkinoilta. Turha varmaan mainita, että käytimme kyllä hyväksemme kaikki mahdollisuudet mässäykseen. Ja annoshan on aina tusina, syöjien lukumäärästä riippumatta...

Melkein pään kokoinen pallo - ja parasta olivat karkit.

Aapokin sai omansa.

Markkinachurroksilla.

Lasten edesottamuksia on aina hauska seurata, ja erityisen mielenkiintoista oli esimerkiksi nyt nähdä, mitä Aliisa muistaa edellisiltä reissuilta. Miten lienee jäänyt mieleen, mutta ainakin yllä olevan kuvan penkin hän muisti edelliseltä markkinareissulta, samoin konditorian kantapöydän. Aapo taas alkoi matkan aikana muodostaa sanoja. "Minä" kajahti kyllä korkealta ja kovaa, kunhan vain hoksasi esittää asiansa Kuka-alkuisella lauseella. (Esimerkki. Aikuinen: Lähdetään uimaan. Aapo: Ei! Aikuinen: Kuka lähtee uimaan? Aapo: Minä!)


Rutiineista se on tosiaan lomakin tehty, kun lasten kanssa matkustaa. Mutta kuten mummukin sanoi: kun lapset viihtyvät, myös aikuisilla on kivaa. Ja helppoa. Rantapuuhien ja herkuttelun lisäksi tältä reissulta lapset muistavat ehkä tunnelmalliset iltapuurot terassilla tähtien katseluineen, kirkon kellojen soiton ja karuselliajelut markettireissuilla. Aikuisille mieleen jäävät takuulla lasten ilmeet ja ilo. Keväällä sitten ehkä uudestaan!

Kesämuistoja

Syysflunssa numero kaksi on päällä (tällä hetkellä potilaita vain yksi, mutta kaikkihan siitä nyt kärsii), syksyn kalenteritsekkaus (vapaita viikonloppuja ihan muutama) ahdistaa, väsyttää. Päivällä päätin, että tänään katson kesän valokuvat koneelta, koska ihan varmasti viimeisten kolmen kuukauden aikana on ollut lukuisia sellaisia hetkiä, joita kannattaa muistella. Ja löytyihän niitä!

Urheiluloma
Alkukesän Särkänniemen-reissu tuli dokumentoitua ihan erikseen. Hankasalmella vietetyn juhannuksen jälkeen pääsin lomalle Helsinkiin, sillä olin lupautunut (tai tullut valituksi, ihan miten vaan) vapaaehtoistehtäviin yleisurheilun EM-kisoihin. Tehtävä kisatorin infopisteessä oli sopivan leppoisa, ei stressannut sitten pätkääkään. Parasta oli, kun sai jutella viisi päivää aikuisten kanssa ja syödä muiden valmistamaa lämmintä ruokaa. Onneksi perhekin pääsi kisatunnelmaan, kun Ale ja lapset viettivät muutaman päivän Helsingissä. Kävimme yhdessä katsomassa joitakin kisatapahtumia ja lapset pääsivät kokeilemaan lasten yleisurheilupuiston lajeja. Aliisaa kiinnosti ehkä eniten eri maiden urheilijat ja liput sekä tietysti eväät. Aapo huusi "ooh" aina kun jossain päin joku juoksi, heitti tai hyppäsi.

Suomi!

Kuulakin oli ihan kivaa.

Loppuviikon yritin kuittailla univelkoja pois itsekseni ja Ale sai viettää kaipaamaansa aikaa lasten kanssa kotona. Melkoinen win-win-tilanne sanoisin. Infopisteet tädit kyselivät päivittäin, että "miten ne siellä pärjäävät?". Mainiosti, ilonpitoahan ei tunnetusti voi estää kun äiti on pois kotoa! Päivittäiset tekstariraportit olivat tällaisia: "Kuperkeikka-Orvokki ja hänen törppöilevä veljensä Kaapeli ovat kotileikeissä. Pian syödään." "Pärinäjannu Jorkku nukkuu, kikattava siskonsa Lylly katsoo telkkaria."

Huvituksiakin isi keksi: kisastudion lisäksi oli ainakin uimareissuja, leikkipuistoretki ja lastenkulttuuria. Kulttuurista tosin vastasi Aliisan kummitädin Ammuu!-orkesteri, joka tänäkin kesänä keikkaili Tampereella asti.

Iltapalaa kisastudiossa, Minnille tietty myös.

 

 

 

Leikki on lapsen työtä

Leikkipuistoskene on täällä Tampereella aivan erilainen kuin Helsingissä. Täällä puisto on puisto eikä puisto ja talo. Puistoissa ei myöskään ole mitään ohjattua toimintaa, ilmaisesta kesälounaasta puhumattakaan. Lähipuistojen lisäksi olemme kesän aikana käyneet keskustan isoissa ja hienoissa puistoissa. Lapsilla on kivaa, ja samalla voi itse piipahtaa kaupoissa ja pääsee kätevästi myös ulos syömään. Todellista ulkona syömistä on liittynyt uusittuun Emil Aaltosen puistoon tehtyjen retkin yhteydessä nautittu torilounas. Mustamakkara, puolukkahillo ja maito nyt on klassinen yhdistelmä, mutta kehuttava on myös Tampereen Euro-Lohen (jep, nimi on keksitty jossain eurohuumassa) lohihampurilaista.

 

Muita kivoja puistoja keskustassa ja sen tuntumassa ovat Sorsapuisto ja Pikku Kakkosen puisto. Sorsussa on villisorsien lisäksi myös pieni eläintarhaviritys, jossa voi katsella eksoottisia kanoja. Pikku Kakkosen puisto taas on klassikko omassa sarjassaan. Itsekin olen siellä pienenä leikkinyt, mutta en kyllä tiedä miten puisto on saanut nimensä. Ainoa Pikku Kakkoseen viittaava aihe puistossa on pieni tolppa, jonka haalistuneissa kuvissa on ohjelman logon "palasia". Ehdoton bonus puistolle on läheinen paloasema: tunnelma seisahtuu heti kun ensimmäinen pillin ulvaisu kuuluu ja paloauto ilmestyy näkyviin.

 

Kummi-Laura ja Aapo - toisella mansikat rinnuksilla Emil Aaltosen puistossa.



Mökkeilyä
Olen käynyt lasten kanssa hoidossa mummun ja vaarin mökillä melko usein tänä kesänä. Tämä siksi, että Ale on ollut paljon töissä ja toisaalta 35 minuutin mökkimatka houkuttelee tekemään lyhyitäkin piipahduksia. Tämä kesä ei varmastikaan jää mieleen kesänä, jolloin kenkiä ja pitkähihaisia ei tarvinnut. Meitä vaihtelevat säät eivät juuri ole haitanneet - varustelukysymys.

Kahden lapion taktiikka.

Mökkikaverukset Aliisa, Siili, Sammakko ja Orava.

Mökkipuuhista mieluisimpia ovat ulkoleikit kuten puutarhanhoito, kottikärryajelut, puuhommat. Välissä voi virkistäytyä hiekkalaatikolla, "ongehtimassa", metsäseikkaillen, kasvimaalla napostellen sekä pallopelien parissa. Uiminen on ollut harvinaista herkkua - järveen on tarjennut (äitinsä geenit) hätinä polvia myöten, mutta välillä on nautiskeltu kahluualtaassa järviveden ja lämpimän veden cocktailissa.

Metsän satokauden alettua on poimittu mustikoita suoraan suuhun ja vähän koppaankin sekä käyty sieniretkellä syömässä eväät hyttysten kanssa kilpaa.

Nautiskelua.

Metsäretkieleganssia.

Ja eväät, tottakai.

Kesäretkiä
Kotiseutumatkailukohde oli tänä kesänä Viikinsaari. Viikinsaareen matkustetaan parikymmentä minuuttia laivalla alarannasta eli Laukontorilta. Saarella voi uida, pelata, leikkiä ja syödä eväitä. Tänä kesänä kaupunki oli järjestänyt lapsille myös ohjattua toimintaa. Meidän retkipäivänämme oli temppurata ja askartelua. Temppuradalla Aliisa oppi alkeet kärrynpyörästä ja Aapokin säntäili innoissaan sinne tänne. Askarteluhetkessä Aliisan teki molemmille inkkaripäähineet.

Pian syödään, pakollinen kuva ensiksi.

Puhutaan inkkaria.

Saimme myös kesävieraita, Aapon kummit perheineen. "Jouduimme" (pitkin hampain, irvessä suorastaan) menemään toisen kerran Särkänniemeen. Kylläpä oli kurjaa...

Isi ja poika.

Kaukomatkailukohteena tänä kesänä olivat Masku, Turku ja Naantali. Maskussa kävimme nauttimassa Aliisan kummien vieraanvaraisuudesta ja hyvästä seurasta, Turussa yövyimme ja Naantalissa kävimme tietenkin Muumimaailmassa.

Aliisa ei edelleenkään piittaa hahmoiksi pukeutuneista ihmisistä, mutta muumit ovat jonkinlainen poikkeus. Muumeissakin sietorajan ylittävät parhaiten ne, jotka eivät näytä ihmisiltä. Esimerkiksi Tuu-tikin nauhapajaan ei ollut menemistä, ja noidan näkeminen oli sekin aika jännittävää. Aapo puolestaan ei osannut vielä pelätä ja silitteli hahmoja ihastuneesti. Parasta kuitenkin oli muumitalon yläkerran pompulat metallitangoissa -peli, jonka parissa Aapo olisi viihtynyt koko päivän.

Perinteinen Muumimaailman portilla -kuva.

Kotikulmilla
On tähän kesään mahtunut myös lukuisia rutiininomaisia päiviä: herätys, aamupala, leikit omalla pihalla, lounas, Aapon päikkärit, välipala, leikit omalla pihalla, päivällinen, lastenohjelmat, leikit omalla pihalla, iltapala, iltatoimet, nukkumaan. Mutta hei, lapsethan elävät rutiineista.

Onneksi taloyhtiön piha, iso piha, on mukava ja muuntuu moneksi. Leikkikavereita ei aina niin ole, mutta onneksi Aapo on kuulemma Aliisan paras kaveri. Aliisakin varmaan Aapon.

Vaikka tasaisuus on välillä ihan kivaa, sanoisin silti, että hauskimmat hetket on koettu niin sanottujen ääri-ilmiöiden äärellä. Iloisimmat ilmeet on nähty vesisateessa ja niinä harvoina hellepäivinä. Hauskaa muuten, seuraavat kaksi kuvaa on otettu peräkkäisinä päivinä. Vaikea uskoa.

Tylsää?

Mälsää?

Kyllähän näillä pitäisi taas ensi kesään jaksaa!

Maailma lapsen silmin

No siis eihän lasta voi vielä maailmaan päästää, kumpaakaan. Mutta mummu antoi tänään Aliisalle kameran käyttöön ja hän pääsi ikuistamaan mökkimaisemia omasta näkövinkkelistään. Puoli tuntia ja 212 valokuvaa. Koska oma kirjoitustaito on kesän jäljiltä hautautunut laiskuuteen, aloittelen aktiivisempaa kirjoittelua tarjoilemalla ensin pienen otoksen Aliisan kuvista.

Mökki.

Ystävät: sammakko, siili ja orava.

Ongehtimispaikka.

Tonttu ja pelargonia.

Yksityiskohta: terälehti.

Pikkuveli.

Pallot. ("Tää on Aapolle.)

Etuvalo.

Omakuva vesisaavissa.

Hyvät ystävät, näitä on vielä parisataa lisää. Valokuvaaja itse esittelee mielellään otoksiaan, joten tervetuloa näyttelyyn.

Se jää elämään!

Jaa mikä? No Särkänniämerreissu tiätenki. Antaa tällä kertaa kuvien kertoa tarina.

Kantti x Kantti. Mummulla elämänsä ensimmäinen ranneke!

Kaffitauko.

Pakko saada hattara.

Extreme-urheilua.

"Ammuin sillä kaukoputkella likaisia pähkinöitä lintuja kohti."

Ängri bööds raid. Kukaan meistä ei oo ikinä pelannu.

Todellisuus tällä reissulla.

Sitten vielä ilmeitä koko rahalla.

Iloinen tyttö.

Iloisempi poika.

Terassikelejä odotellessa

Terassikauteen valmistautuminen alkoi meillä tuossa toukokuun loppupuolella melko pitkän kaavan kautta. Siihen tarvittiin Heksa-pappa sirkkeleineen ja pari peräkärrykuormallista puutavaraa. Lähtötilanne selviää parhaiten tästä ankeaksi lavastetusta before-otoksesta.

Before.

Piha on rinteessä, ja ainakin 1-vuotiaan liikkuvuudella alamäkivauhdissa sadevesikourun ylittäminen kaatumatta karkeapintaiselle betonille näytti melko hataralta. Myös ovesta astuessa pudotus oli melkoinen. Tavoitteena terassille oli siis nostaa sitä hieman maanpinnasta ja jatkaa niin pitkälle kuin ilman koneellisia kaivutöitä tai pengerryksiä olisi mahdollista.

Muutama päivä siinä sitten vierähti, mutta ainakin alkuvaiheessa hätähousua sai muistutella huolellisen suunnittelun merkityksestä.. Kunnollisia after-kuvia ei tietenkään vielä ole. Ei ole ollut terassikelejä, eikä aikaa SISUSTAA. Kuitenkin jo nyt voi sanoa, että leikkitilaa pihassa on nyt enemmän, eikä rinnekään vaikuta ihan niin jyrkältä. Hyvä tuli!

Puutarhatontut työssä.

Joo, viherrakennustyöt tosiaan antavat vielä vähän odottaa valmistumistaan. Rikkaruohoja on kyllä kitketty kottikärrykaupalla. Seuraavaa työvaihetta, mullan levitystä ja nurmikon kylvämistä, odotellessa kaiken maailman lehtiä on taas puskenut pintaan siellä ja täällä. Ikuisuusprojekti siis tämäkin.

Terassin sivutuotteena syntyi pihan perälle kasvimaa ja yksi istutuslaatikko. Aloittelevat hortonomit ovat toistaiseksi istuttaneet salaattia, tilliä, persiljaa, ruohosipulia, sitruunamelissaa, timjamia, perunoita, mansikkaa, pinaattia ja kesäkurpitsan. Kasvimaalta löytyi paikka myös erään pensaan alta pelastetulle raparperille. Kun vielä lisätään listaan kaksi mustaherukkapensasta ja omenapuu, niin odotukset satokauden suhteen ovat korkealla. Jos edes osa, tai jokin, yllämainituista päätyisi ruokapöytään saakka, niin olisihan se hienoa. Naapurikin kannusti: "Juu, minullakin oli aikanaan mansikkaa yhden kesän, mutta rastaat söivät kaiken." Kiitos kannustuksesta!

Kyllä uudella terassilla sentään yksi ateria on jo nautittu. Aliisa laittoi parastaan ja kutsui Aapon ruokailemaan:

Nam!

Aliisa yleisurheilee

Mehän olemme tunnetusti melko nihkeitä järjestämään lapsille harrastuksia. Lieneeko omaa laiskuutta vai mitä. Viime kesän lopulla kuljetimme kuitenkin Aliisan kokeilemaan yleisurheilua Pyrinnön järjestämiin viikkokisoihin ja jonkinlainen kipinä kyllä säilyi yli talven.

Viime viikolla kävimme korkkaamassa tämän kesän kisakauden, lajeina 40m ja pituus. Juoksu meni jotenkuten, lähinnä startti oli epäonninen. Muiden vanavedessä tyttö keskittyi kuulonsa suojaamiseen starttipistoolin paukulta ja unohti siinä yhteydessä lähteä juoksemaan. Pituudessa sentään tuli viime kesästä tulosparannusta puolisen metriä. Noh, tulokset ovat todellakin sivuseikka ja kyllä tuo juoksun kömmähdys kuitattiin myös harmillisella unohduksella. Vaikka kyllä sen huomasi, että Aliisaa itseään harmitti kun jäi muista niin paljon.

Tänään sitten teimme jälleen uuden aluevaltauksen, kun kuljetimme Aliisan tutustumisurheilukouluun. Se kestää viisi viikkoa ja viikoittain on kahdet treenit. Eli reenit. Härdelli oli melkoinen, kun Ratinaan oli saapunut montasataa ihmistä, järjestävät teinit lievästi pulassa ja kaiken päälle taivaalta ratkesi kunnioitettava sadekuuro juuri h-hetkellä. Jotenkin lapset saatiin kuitenkin jaettua ryhmiin ja korvaavaa toimintaa keksittiin katoksen alla. Vähän kyllä pelotti, kun lapsilauma pomppi ja juoksi katsomon betoniportaita ylös ja alas - heikompaa olisi huimannut ihan oikeasti. Kyllä siinä vanha yleisurheilukoulunohjaaja sai vähän nieleskellä neuvojaan... Maltoin kuitenkin pysyä poissa ja vilkuttelin vain Aliisalle, joka noin kahden minuutin välein huusi "äiti" ja vilkutti. Reippaasti hän sielä ryhmässä meni, vaikka tuulitakin kaulus tuli kyllä syötyä siinä samalla.

Torstaina nähdään, mennäänkö uudestaan!

Sateessakin vähän hymyilyttää.

Päästiinhän vähän juoksemaankin!

Päiväni äitinä

Jotenkin, kun alkaa miettiä kirjoitusta tästä päivästä, äitienpäivästä, tulee mieleen sellainen ala-asteen ainekirjoitus. Mitä tein kesälomalla. Päivä taksinkuljettajana. Sitten kerrotaan kronologisessa järjestyksessä lause kerrallaan aiheeseen liittyvät tapahtumat.

Säästän teidät kuitenkin yksityiskohdilta, kuten kakkavaippojen lukumäärä, aamupala- ja ravintolapöydässä buglatun ylensyödyn kaurapuuron ja maissinaksun haju ja koostumus, hermojen kiristymisen aste kun iltatoimiaikaan 1-vuotias kirmaa nakuna karkuun minkä kerkiää ja vanhempi (lapsi) kannustaa kurkku suorana. Ja niin edelleen.

Kerrataan kuitenkin mieleenpainuneet hetket.

Kello 5.42. Tajusin, että Aapo ei enää nuku, ja että Ale noidannuolineen on makuuasentonsa ansainnut. Ei muuta kuin verhot auki. Keksin kuitenkin, että leikkihuoneeseen lähtemisen sijaan Aapo viihtyy mainiosti Domino-pelin nappuloiden seurassa. Laatikko auki ja oma pää tyynyyn. Aamu oli kuitenkin mitä kaunein, ja kävi siinä mielessä, miten monta hienoa kesäaamua tulisikaan menemään ohi aistien jos esimerkiksi nukkuisi vähän pidempään.

Kello 7.18. Aliisa tuo kovalla vaivalla tekemiään kortteja ja on niin ylpeä niistä että alkaa itseäkin ihan itkettää. Yhdessä kuvassa minä poimin porkkanoita kasvimaalla ja toisessa Aliisa ja Aapo nukkuvat kerrossängyssä makuupusseissa. Ei mitään kosketusta tosielämän kanssa, kummallakaan. Yhdessä taas oli huolella piirrettyjä sydämiä, joiden mallina oli ollut itse Mikki Hiiren pää. Päiväkodin korttiin oli kirjoitettu: "Äidin kanssa on kivaa leikkiä. Äidin kanssa on kiva maalata, koska haluan maalausmestariksi."

Kello 13.34. Ale tulee lääkäristä ja tekee Aliisan kanssa lähtöä. Aliisa on puhunut, että menevät poimimaan metsästä äitejä ja isejä, jotka tulee meille ja siivoavat ja tekevät kaiken ruuan meillä, jotta hänen äidillä ja isillä olisi sitten vaan aikaa leikkiä. Haen tyynyn olkkarin soffalle ja ehkä se ohimo ehtii vähän hipaista tyynyä, kun jo parvekkeella eräs sankari herää. Tässä kohtaa pääsi kyllä huokaus, raskas. Uni olisi kyllä tähän nuppiin tullut tarpeeseen.

Kello 15.22. Tehdään lähtöä ravinteliin mummun, vaarin ja Mikko-enon kanssa. Lapsetkin oikein pyhävaatteissa. Aapolle tulee heti puoli vuotta lisää ikää, kun saa jalkaansa sammarit Aliisan vanhojen legginssien sijaan ja ylleen kauluspaidan. Aliisa pukee ensimmäistä kertaa puolitoista vuotta sitten hankitun juhlatakin. Aikaisemmat yritykset ovat päättyneet huutoon ja kuraiseen pihatakkiin. Otetaan oikein kamera esiin ja ikuistetaan hetki. Ovat ne kyllä suloisia, ja kuitenkin kaiken sen vaivan arvoisia. Hienoa olla äiti.

Ainoa kuva kymmenestä, jossa Aliisan pikkarit eivät näy.

Kello 20.31. Molemmat lapset nukahtivat, tosin puolisen tuntia normaalia myöhemmin. Keittiössä on kaaos. Huomisista ruuista ei hajuakaan. Leikkihuone siivoamatta. Ilta-aurinko paljastaa pölyt. Jos kuitenkin olisi vaan, ja sitten menisi nukkumaan. Jaksaisi sitten huomennakin olla läsnä. Kyllä ne muut asiat sitten jotenkin lutviutuvat. Siinä samalla vähän tavoitetta seuraavalle vuodelle äitinä.

Hyvää äitienpäivää!

P.S. English summary: Happy Mothers' Day!

(Niin joo, mitä ne äidit ja isit olivat, mitä metsästä lähdettiin hakemaan? Valkovuokkoja. "Mää vaan huiputin sua, äiti.")

Kuu keinusta kesään?

Päätimme uhmata kolme viikkoa kestänyttä kuume-nuha-yskä-putkea ja päästimme lapset hetkeksi nauttimaan kevään ensi keinunnoista. Lämpötila oli +8 astetta ja tuuli teki selväksi, että kesään on vielä matkaa. Keinut ilmestyvät pihalle joskus viime viikolla, ja siitä asti niitä on katseltu kaivaten lasien läpi. Kerran pestyt keittiön ikkunat pitää ilmeisesti pestä uudelleen...

Ulkoilu kesti kaikkiaan noin 15 minuuttia ja Aapo sitten kiitti iltapäivällä yli 39 asteen nousseella kuumeella. Neljäs viikko sisätiloissa lähtee. Ei paljon naurata.