Fanitusta

Aliisa on kova fanittamaan. Välillä keijuja, välillä prinsessoita, sitten ankkalinnan porukkaa. Ihan omalla tasollaan taitaa kuitenkin olla Risto Räppääjä kumppaneineen. Aikaisemmin Nelli Nuudelipää oli ehdottomasti suosituin, mutta nyt väliin on tullut Viileä Venla. Ei varmaankaan edelle, mutta ainakin hämmentämään soppaa. Aliisa on ihan yhtä ihmeissään Venlasta kuin Ristokin.

Elokuva on nyt nähty kolmesti eri kokoonpanoilla. Minä sain kunnian päästä ensimmäiselle kerralle mukaan, ja väitän kyllä että suurin osa leffasta meni ohi korkealta ja kovaa. Sitten hankittiin soundtrack, ja vasta sen myötä päästiin kertaamaan näkemäämme.

"Ihmistä ei saa tunkea liian pieneen lokeroon. Ihmistä ei saa tunkea väärän malliseen koteloon." "Kaikki se, mitä mä oon, meinasi joutua jorpakkoon." "Mä oon mä enkä kukaan muu." Viisaita ajatuksia, ja hienoa että elokuvan tekijät ovat ottaneet näin tärkeän teeman ihan keskeiseen rooliin. Se mitä elokuvasta tai sen ympäriltä vielä puuttuu, on oheiskrääsä.

Niinpä meillä onkin leikeissä päädytty monenlaisiin stuntteihin. Välillä Ristoa, Nellia ja kumppaneita esittävät prinsessabarbit, välillä barbapapa-hahmot, välillä legoukkelit, välillä ballerinapaperinuket. Kerran sain mielestäni hienon idean, ja ehdotin Aliisalle että askarreltaisiin itse kaikki tarvittavat hahmot paperinukkeina. Aliisahan tarttui ajatukseen ja sitten nikkaroitiin. Minä piirsin ja leikkasin, Aliisa väritti.

Aliisa ja Nelli

Parissa tunnissa saatiin aikaiseksi kolme hahmoa ja muutamat vaatteet.

Porukka kasassa.

Kunnes sitten Aapo heräsi ja kupla puhkesi. Aliisa lähti omin nokkinensa puuhailemaan, ja tässä on tulos:

Tunnistatko Venlan?

Ja mitäkö tapahtui? Tyypit kuulemma putosivat mustikkahilloon. Eipä ole paperinukkeja sen koommin näkynyt...

Kaverikuvassa

Aliisa ei päässyt tänä vuonna päiväkodin "luokkakuvaukseen", koska - yllätys, yllätys - meillä oli taas flunssa. Sattumalta huomasin päiväkodin ilmoitustaululla lapun, jossa kerrottiin uusintakuvausmahdollisuudesta. Sinne siis. Ja Aapo varmuuden vuoksi mukaan, jospa vaikka kaverikuvaan saisi kaverin puuttuessa sujauttaa pikkuveljen.

Sopihan se, ja yllättävän hyvin kuvaustuokio menikin. Itse toki yritin sitä kaikin keinoin häiritä, ja niinpä joissain kuvissa lapset katsovat minuun, eivät kameraan. Tässä tulos:

Keskiarvo ilmeistä olisi ehkä "hymy".

Aika paljon on tullut mietittyä Aliisan ja Aapon sisarussuhteen kehittymistä, koska ikäeroa on melkein 3,5 vuotta ja väistämättä myös sukupuoliero näkyy leikeissä. Tällä hetkellä näyttää ihan hyvältä, vaikka kyllä päivän aikana kuuluu "AAAAAAAPO!" ja "AAPO EIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!" ihan riittävän monta kertaa.

Eräänä päivänä juttelin Aliisan kanssa siitä, miten kivalta tuntuu, että päiväkodista on vihdoin löytynyt kivoja kavereita. "Niin, mutta mun paras kaveri on aina lullabulla Aapo." Täh. Mitä tapahtui vanhan päiväkodin Helmille? No, en lähtenyt muistuttamaan.

Aapon tunteista kertoo hyvin esimerkiksi se tapa, miten hän otti vastaan isosiskon sunnuntaina, kun tulivat Alen kanssa mummilasta. Kiljuntaa. Ja sen jälkeen seurasi varjon lailla Aliisan perässä. Kameralle tuli tallennettua muun muassa tämä hetki, kun Aapo on kiivennyt Aliisan perässä sängylle lukemaan.

Lukuhetki.

Kuriositeettina mainittakoon, että Aliisa on syventynyt kirjaan nimeltä "Conni lernt Rad fahren" ja Aapo silmäilee Peppi Pitkätossua. Aliisan valinta ei ole yllätys, koska hänellehän olen pienenä lukenut ääneen Dostojevskia, mutta Aapo on yllättävän hyvin itse edennyt tunnustelukirjoista kunnon lukemiseen...

Mitä opin Ikean huonekaluista tänään?

Mitäpä sitä naisihminen muuta tekisi viikonlopun ratoksi kuin kokoaisi Ikean huonekalun? Aliisa ja Ale ovat Hankiksella mummilassa ja me Aapon kanssa kotimiehinä. Tänään hurvittelin Aapon päiväunien aikana nikkaroimalla Aapolle uuden lelukaapin. On nimittäin jostain syystä myös noita niin sanottuja poikien leluja alkanut kertyä, eikä enää huvita vain asetella niitä riviin seinän viereen kun ei ole kunnollista säilytystilaa.

Jo aikaisemmin hankimme lapsille Ikeasta pöydät ja yhteisen ison säilytyslaatikon. Saman sarjan kaappi tuntui ihan järkevältä ratkaisulta.

Kesto: 1h 20min.

Tuohon aukon kohdalle olisi vielä iso laatikko hankittuna. Tulin kuitenkin ajatelleeksi, että olisiko kaksi pienempää laatikkoa kuitenkin kätevämpi. Vinkkejä otetaan vastaan! Etenkin poikien äidit, hoi. Minkä sorttista tilpehööriä pojille kertyy, ja onko sitä helpompi säilöä sikin sokin isoon laatikkoon vai pariin pienempään jaoteltuna?

Toisin kuin yleensä, huonekalujen (kyllä, myös Ikean) on minusta ihan hauskaa hommaa. Sellaista aikuisten legorakentelua. Pari oppia tuli kuitenkin tänäänkin hihaan:

1. Hakka-pelin kumivasara kelpaa työkaluksi ihan hyvin, jos ei jaksa hakea autotallista oikeaa vasaraa.
2. Myös kumivasaran isku sormeen sattuu.
3. Jos huonekalusta puuttuu vaikkapa neljä ruuvia, se ei pysy kasassa.
4. Ei silti pidä hämmentyä, jos nippeleitä jää yli.

Aapo keskustelee

Keskusteltiinpa Aapon kanssa:

Aapo: "Am!"
Minä: "Juu, siinä maitotölkissä on lehmän kuva, lehmä sanoo Ammuu!"

(Aapo katsoo keittiön kattolamppua.)

Aapo: "Am!"
Minä: "Lamppu."

(Aapo syö puuroa hyvällä halulla.)

Aapo: "Am!"
Minä: "Niin, Nam, eikö olekin hyvää!"

(Puuron jälkeen.)

Minä: "No niin, mennäänpä iltatoimille ja hammaspesulle."
Aapo: "Am."
Minä: "Niin juuri, hammaspesulle."

(Iltapesun jälkeen laitetaan vaippaa.)

Aapo: "Am!"
Minä: "No niinpä onkin lammas siinä vaipassa."

Ihan mahtavaa, kun voidaan näin jo keskustella!

Itse tehtyä

Tämä kotona hengailu ja näennäisesti käytettävissä oleva kaikki maailman aika saavat aikaan halun ja tarpeen tehdä jotain itse. Neuloa, virkata, ommella, näprätä, uudistaa, nikkaroida. Ideoitahan piisaa, mutta yleensä sitä ei saa mitään aloitettua, kun ei kuitenkaan ehdi tehdä loppuun, ja pitäisi tehdä ruokaa, siivota, käydä kaupassa, leikkiä ja ulkoilla. Ihaillen olen seurannut, kuinka ystäväni Karoliina (kolmen lapsen äiti muuten), joka tuumii ja ideoi itseni lailla, saa koko ajan jotain myös aikaiseksi.

Jokin aika sitten koin kuitenkin ahaa-elämyksen, jonka myötä käsillä tekemisen ilo on löytynyt ihan konkreettisesti. Päätin, että teen ihan tarpeeksi niin sanottuja hyödyllisiä hommia täällä kotona, ja että kolmena päivänä viikossa kun Aliisa on päiväkodissa, minulla on oikeus käyttää Aapon päiväuniaikaa omiin touhuihin. Tosi helpottava päätös muuten, ei ahdista kotihommat yhtään niin paljon enää.

Jotain tulostakin on jo syntynyt. Syksyllä ostetusta kankaasta on tullut olohuoneeseen verhot, samoin syksyllä ostetusta villalangasta on luotu jo liiviä (itselle!) melkein kainaloon saakka.

Juuri Karoliinan kanssa olemme tuskailleet, miten vaikeaa on saada sitä kuuluisaa omaa aikaa ja tehdä jotain itselle tärkeää. Niinpä sovimme ompelukerhosta, joka kokoontuikin tällä viikolla ensimmäistä kertaa. Karoliina fiksasi vanhasta verhokapasta hametta, kun taas itse keskityin etsimään kankaita pahvilaatikoista vaatehuoneen perältä. No, sain sentään pari saumaa Aliisan kevätpiposta surautettua. Ja heti seuraavana päivänä tein pipon loppuun ja kaulaan pujotettavan huivin vielä kaupan päälle. Tadaa! Taisi tulla aika mieluisat, sillä Aliisa on nyt pari kertaa valinnut päälleen tämän asusteisiin sopivan vihreän takin pinkin sydänkuvioisen sijaan.

Vähänkö poseeraan!

Pääsiäinen oli ja meni

Pää kuplii kaikenlaisia aiheita, joista voisi kirjoittaa, ja sitten ei saa sitäkään vähää. Pääsiäistunnelmatkin piti tallentaan ennen pääsiäistä, mutta tässä sitä nyt ollaan. Tosin ainakin Aliisa toivoo ikuista pääsiäistä, sillä joka päivä jos ollaan pois kotoa, hän miettii takaisin tullessa, että onkohan pääsiäispupu tai -noita tai joku muu käynyt tuomassa jotain herkkuja...

Laitan kuitenkin näin jälkijättöisesti kuvat meidän pääsiäiskoristeista, kun kerran tuli räpsittyä.

Ohjelmassa oli kaksi pääteemaa: 1. Lasten leikki- ja nukkumishuoneiden seinien maalaus. 2. Aapon yötissuttelun lopetus. Edelleenkään en ole varma, kumpi projekti oli vaivattomampi. Molemmat tavallaan jatkuvat vieläkin, joten niistä lisää myöhemmin.

Kiitos muuten kuvan korteista niitä lähettäneille!



Kevään ensimmäiset päivät

Virallisestihan kevät kai alkaa maaliskuusta, mutta todellisuus on lähes vuosittain toisenlainen. Jotta tähän vuodenaikojen vaihteluun saisi jotain lapsen järkeen käypää säännöllisyyttä, olen puhunut kevään alkavan huhtikuun alussa. Joopa joo, no ei ihan silloinkaan. Eilen aamulla nimittäin näky oli melko talvinen.

Takapihan ovella talvi halusi sisään.

Töihinlähtijällä kuulemma lahkeet kastuivat.

Aliisa odottaa kevättä ja kesää, mutta kyllä lumikin kivaa on.

"Äiti hukkasi mun lasit, joudun lainaamaan siskolta."

Auringon voima on kyllä mieletön, sillä iltapäivällä piha oli jo käytännössä lumeton. Nautittiin Aliisan kanssa kaakaot etupihan auringossa. Aliisa kaipaili pöytää autotallista nostamani tuolin seuraksi. Ei ollut. "No okei, mä voin sitten laittaa tän mukin maahan." "Pidä vaan kädessä sitä mukia." "Ei kun haluan sen pois käsistäni, että voin vain nauttia."

Hyvää!