Arjen luksusta

Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa leopardikuvioisista divaaneista tai rokokoopeileistä, vaan ihan tavallisesta eväsretkestä. Viime viikko oli niin tahmea unen ja valveilla olon rajamailla, että nyt pieni ulkoilukin tuntuu mahtavalta.

Ale juhlisti seitsemän päivän työputkea pitämällä yhden melkein kokonaisen vapaapäivän tänään. Lounaan jälkeen pakkasimme eväät laukkuun ja Aapon kärryihin ja lähdimme matkaan. Jokaiselle oli suotu kaksi toivetta eväslaukun sisällöksi. Aliisa toivoi viinirypäleitä ja omenaa, Ale kaakaota ja pullaa. Omat toiveeni jäivät kuulematta, kosta epäilemättä kaikki tarpeellinen oli jo mainittu. Ensimmäinen pysähdys tehtiin siis lähiöleipomo Nisu-Nikkareilla ja siitä jatkettiin Tohloppijärven rantaan.

Oikealle eväsretkelle mennään luonnollisesti hiihtämällä, ja niinpä Aliisa veti sukset jalkaan ja lähti lykkimään.

Tasatyöntöä vaikka väkisin.

Hups, ei haittaa!

Saareen on rannasta muutaman sadan metrin matka. Jäällä tuuli niin, että ei tarvinnut hiihtäjän paljon hiihdellä. Saaresta löysimme aurinkoisesta paikasta nuotiopaikan ja penkin. Aapo ei tiennyt odottavista eväistä vaan simahti juuri kun katoin pöytää.

Leirissä. Ensin tarjolla hedelmät.

Sitten itse asiaan!

Lopuksi sitten Aliisa ja Ale leikkivät vielä jokaisten juhlien vakio-ohjelmanumeron eli piilosta. Kaikki löydettiin! Takaisin päin matka taittui pulkan kyydissä, joten voimia jäi vielä pihatouhuille. Aliisa ideoi meille lumiukkoperheen, eikä siinä oikein auttanut muu kuin toteuttaa suunnittelijan visio. Piti ikuistaa tämä porukka, sillä epäilisin, että montaa päivää eivät nämä tyypit tuolla pihalla seiso. Törttöilevään nuorisoon en kuitenkaan viittaa, vaan kyllä se on kevätaurinko joka lämmittää!

Perhepotretti.