Itse tehtyä

Tämä kotona hengailu ja näennäisesti käytettävissä oleva kaikki maailman aika saavat aikaan halun ja tarpeen tehdä jotain itse. Neuloa, virkata, ommella, näprätä, uudistaa, nikkaroida. Ideoitahan piisaa, mutta yleensä sitä ei saa mitään aloitettua, kun ei kuitenkaan ehdi tehdä loppuun, ja pitäisi tehdä ruokaa, siivota, käydä kaupassa, leikkiä ja ulkoilla. Ihaillen olen seurannut, kuinka ystäväni Karoliina (kolmen lapsen äiti muuten), joka tuumii ja ideoi itseni lailla, saa koko ajan jotain myös aikaiseksi.

Jokin aika sitten koin kuitenkin ahaa-elämyksen, jonka myötä käsillä tekemisen ilo on löytynyt ihan konkreettisesti. Päätin, että teen ihan tarpeeksi niin sanottuja hyödyllisiä hommia täällä kotona, ja että kolmena päivänä viikossa kun Aliisa on päiväkodissa, minulla on oikeus käyttää Aapon päiväuniaikaa omiin touhuihin. Tosi helpottava päätös muuten, ei ahdista kotihommat yhtään niin paljon enää.

Jotain tulostakin on jo syntynyt. Syksyllä ostetusta kankaasta on tullut olohuoneeseen verhot, samoin syksyllä ostetusta villalangasta on luotu jo liiviä (itselle!) melkein kainaloon saakka.

Juuri Karoliinan kanssa olemme tuskailleet, miten vaikeaa on saada sitä kuuluisaa omaa aikaa ja tehdä jotain itselle tärkeää. Niinpä sovimme ompelukerhosta, joka kokoontuikin tällä viikolla ensimmäistä kertaa. Karoliina fiksasi vanhasta verhokapasta hametta, kun taas itse keskityin etsimään kankaita pahvilaatikoista vaatehuoneen perältä. No, sain sentään pari saumaa Aliisan kevätpiposta surautettua. Ja heti seuraavana päivänä tein pipon loppuun ja kaulaan pujotettavan huivin vielä kaupan päälle. Tadaa! Taisi tulla aika mieluisat, sillä Aliisa on nyt pari kertaa valinnut päälleen tämän asusteisiin sopivan vihreän takin pinkin sydänkuvioisen sijaan.

Vähänkö poseeraan!

Pääsiäinen oli ja meni

Pää kuplii kaikenlaisia aiheita, joista voisi kirjoittaa, ja sitten ei saa sitäkään vähää. Pääsiäistunnelmatkin piti tallentaan ennen pääsiäistä, mutta tässä sitä nyt ollaan. Tosin ainakin Aliisa toivoo ikuista pääsiäistä, sillä joka päivä jos ollaan pois kotoa, hän miettii takaisin tullessa, että onkohan pääsiäispupu tai -noita tai joku muu käynyt tuomassa jotain herkkuja...

Laitan kuitenkin näin jälkijättöisesti kuvat meidän pääsiäiskoristeista, kun kerran tuli räpsittyä.

Ohjelmassa oli kaksi pääteemaa: 1. Lasten leikki- ja nukkumishuoneiden seinien maalaus. 2. Aapon yötissuttelun lopetus. Edelleenkään en ole varma, kumpi projekti oli vaivattomampi. Molemmat tavallaan jatkuvat vieläkin, joten niistä lisää myöhemmin.

Kiitos muuten kuvan korteista niitä lähettäneille!



Kevään ensimmäiset päivät

Virallisestihan kevät kai alkaa maaliskuusta, mutta todellisuus on lähes vuosittain toisenlainen. Jotta tähän vuodenaikojen vaihteluun saisi jotain lapsen järkeen käypää säännöllisyyttä, olen puhunut kevään alkavan huhtikuun alussa. Joopa joo, no ei ihan silloinkaan. Eilen aamulla nimittäin näky oli melko talvinen.

Takapihan ovella talvi halusi sisään.

Töihinlähtijällä kuulemma lahkeet kastuivat.

Aliisa odottaa kevättä ja kesää, mutta kyllä lumikin kivaa on.

"Äiti hukkasi mun lasit, joudun lainaamaan siskolta."

Auringon voima on kyllä mieletön, sillä iltapäivällä piha oli jo käytännössä lumeton. Nautittiin Aliisan kanssa kaakaot etupihan auringossa. Aliisa kaipaili pöytää autotallista nostamani tuolin seuraksi. Ei ollut. "No okei, mä voin sitten laittaa tän mukin maahan." "Pidä vaan kädessä sitä mukia." "Ei kun haluan sen pois käsistäni, että voin vain nauttia."

Hyvää!

Keikkaa pukkaa

Kaikki jotka tuntevat Aliisan, tietävät varmasti, miten hän uusissa tilanteissa ensin tarkkailee. Ja tarkkailee. Ja tarkkailee. Ja juuri kun juhlat ovat loppumaisillaan, hän rentoutuu ja innostuu mukaan leikkeihin. Niinpä voisi kuvitella, että julkiset esiintymiset eivät olisi hänen leipälajinsa. Toisin on kuitenkin osoittautunut.

Ensimmäisen keikkansa Aliisa veti Aapon 1-vuotisjuhlilla. Heti juhlien aluksi Aliisa alkoi pohtia, että kuinka paljon väkeä leikkihuoneeseen mahtuu. "Laura, voitko miettiä, montako ihmistä leikkihuoneeseen mahtuu." Yhtäkkiä lamppu syttyi mun pään päällä, ja tajusin, että Aliisa haluaisi koko juhlaväen seuraamaan suunnittelemaansa esitystä. Noh, järjestettiin sitten esiintymislava oikein olohuoneen puolelle. Pianosta biitti soimaan ja nokkahuilulla perässä. Tuiki, tuiki, tähtönen, tietty. Melko ikimuistoista. Kaikki kävi niin äkkiä, että puolellakaan aivosolulla ei ehtinyt ajatella videokameran hakemista. Niinpä tästä tuli Canon-moment.

Jännityksestä soikeana.

(Juhlakalusta ei muuten ole oikein onnistuneita otoksia, joten jos joltain kameralta löytyy, niin mielelläni ottaisimme vastaan.)

Tänään iltapäivällä päiväkodin pihassa kuulin, että Aliisa oli vetänyt toisen keikkansa Pressan Katit -nimisen pumpun jälkilämppärinä. Päiväkodin lapsille oli siis järjestetty konsertti Lamminpään koulun jumppasalissa, ja keikan lopuksi vapaaehtoiset olivat saaneet käydä laulamassa yleisön edessä oikein mikrofoniin. En oikein itsekään usko tätä, mutta meidän Aliisa oli kuulemma astellut reippaasti lavalle ja vetänyt hetkeäkään epäröimättä... Tuiki, tuiki, tähtösen. Muut rohkeat olivat kuulemma olleet eskarilaisia. Palkinnoksi siitä oli saanut puoli metriä korkean, makkarailmapalloista nikkaroidun Iines-ankan muotoisen virityksen.

Aliisan on ollut vähän vaikeaa löytää paikkaansa uudessa päiväkodissa, mutta jotenkin tuntuu siltä, että hän alkaa viihtyä...

Aapo Johannes yks vee

Taas suuri päivä pienen miehen elämässä: ensimmäinen syntymäpäivä. Päivä meni kyllä melko arkisissa merkeissä - aamupuuro, siskon saattaminen päiväkotiin, neuvolaan ja kotiin kolme rokotusta rikkaampana, eineslounas, vajaiksi jääneet unet, siskon haku päiväkodista, päivällinen, leikkiä ja väsytirinää, iltapuuro ja -toimet, nukkumaanmeno. Iltapuuron jälkeen harkitsin parin maissinaksun antamista juhlan kunniaksi, mutta en antanut koska ei osannut itse pyytää.

Mutta millainen poika Aapo on nyt yksivuotiaana? Kirjaan pari asiaa muistiin lähinnä itselle ja jaan ne samalla teidän kanssanne.

Kyllä näitä hampaita kelpaa esitellä!

Neuvolantäti kirjoitti tänään korttiin, että Aapo on touhukas poika. Ja niinhän se onkin. Jos hyvin käy, saattaa puolikin tuntia leikkiä itsekseen leikkihuoneessa. Meidän leikkihuone tietty antaa aika hyvin virikkeitä touhulle, siellä kun on sopivan pieniä tavaroita sijoiteltuna tasaisesti pitkin lattiapinta-alaa. Aapo pudottelee mielellään legoukkeleita purkkeihin, päristelee autoilla, soittaa marakasseja, syö prinsessahahmoja, lukee paperisivuisia kirjoja. Ja mikä parasta, leikkii palloilla. Palloleikit ovat parasta huvia myös mukana leikkivälle aikuiselle, sillä niin välitöntä naurupalautetta harvoin saa.

Toistaiseksi olemme keksineet kaksi leikkiä, joita Aapo ja Aliisa voivat leikkiä yhdessä. Toisessa heitellään palloja olohuoneen matolla ja nauretaan. Toisessa laitetaan levy soimaan, otetaan soittimet esiin ja soitetaan. Luulisin, että molemmat lapset saavat näistä hetkistä paljon hyvää, kun aidosti pystytään tekemään jotain yhdessä ikäerosta huolimatta.

Parasta: sisko kutsui majaan katsomaan lastenohjelmaa.

Ruokapöydässä Aapo istuu tietenkin pöydän päässä. Aapo syö oikeastaan kaikkea ja reippaasti. Suosikkeja ovat bataattisose ja sormin nypittävät kurkut, herneet, paprikat ja hedelmät. Viinirypäleiden eteen Aapo on valmis kiipeämään tiskipöydälle asti niitä saadakseen. Oikeaa maitoa olen tarjoillut nyt neljä päivää, mutta se ei vielä uppoa. Turkkilainen jugurtti ja viili sen sijaan menevät tarvittaessa raakana.

Luonteeltaan Aapo on iloinen ja vähän riehakas. Sängyn päällä holtittomasti kaatuilu on kivaa ja tavaroiden viskominen leikkimielellä naurattaa. Hän suhtautuu uusiin tilanteisiin avoimemmin kuin Aliisa ja hymyilee vieraillekin. Aapo ei turhasta valita, vaikka toki nälkä ja väsy saavat aikaan tirinää kuten kenessä tahansa.

Kävely sujuu jo tosi mallikkaasti, välillä jopa korkeahko kynnys ylittyy pyllähtämättä. Ulkona Aapo on jonkin kerran päässyt mönkimään hankeen ja sekin näytti olevan kivaa.

Aapolla ja Aliisalla näyttäisi ainakin tällä hetkellä olevan todella mainio suhde. Toki Aliisa välillä tuskailee että Aapo pilaa leikit, mutta sitten jo halaa ja sanoo söpöksi. Pikkuveli on myös kovaa valuuttaa päiväkodin pihalla, kun muut lapset käyvät ihailemassa HÄNEN veljeään. Aliisa lohduttaa Aapoa ruokapöydässä "kyllä sä Aapo sitten kaksivuotiaana saat tätä jäätelöä", nyppii sukkanöyhdät varpaiden välistä monta kertaa päivässä, suunnittelee opettavansa Aapolle muistipelin pelaamista ja kertoo muutenkin ympäröivästä maailmasta. Aapo ei vielä oikein matki Aliisan touhuja, mutta katse kertoo kaiken. Niin pyyteetöntä ihailua harvoin näkee.

Ilme kertoo olennaisen.

Jos tänne rivien väliin muutaman ei-niin-kivan asiankin kirjaa, niin henkilökohtaisesti toivoisin, että joskus lähitulevaisuudessa Aapo ei haluaisi ruokailla useita kertoja yössä ja ihan nukkuisi aamuun asti. Samoin toivoisin, että kiellot menisivät vähän nykyistä paremmin perille. "Älä seiso syöttötuolissa!" ja "Älä paukuta sitä porttia!" kaikuvat kuuroille korville. Portin saisi tietysti fiksattua, kun vaihtaisi hiuslenkkikiinnityksen ihan oikeaan hakaan, eli se taitaa mennä omaan piikkiin...

Ihana poika.

Arjen luksusta

Tarkoitukseni ei ole kirjoittaa leopardikuvioisista divaaneista tai rokokoopeileistä, vaan ihan tavallisesta eväsretkestä. Viime viikko oli niin tahmea unen ja valveilla olon rajamailla, että nyt pieni ulkoilukin tuntuu mahtavalta.

Ale juhlisti seitsemän päivän työputkea pitämällä yhden melkein kokonaisen vapaapäivän tänään. Lounaan jälkeen pakkasimme eväät laukkuun ja Aapon kärryihin ja lähdimme matkaan. Jokaiselle oli suotu kaksi toivetta eväslaukun sisällöksi. Aliisa toivoi viinirypäleitä ja omenaa, Ale kaakaota ja pullaa. Omat toiveeni jäivät kuulematta, kosta epäilemättä kaikki tarpeellinen oli jo mainittu. Ensimmäinen pysähdys tehtiin siis lähiöleipomo Nisu-Nikkareilla ja siitä jatkettiin Tohloppijärven rantaan.

Oikealle eväsretkelle mennään luonnollisesti hiihtämällä, ja niinpä Aliisa veti sukset jalkaan ja lähti lykkimään.

Tasatyöntöä vaikka väkisin.

Hups, ei haittaa!

Saareen on rannasta muutaman sadan metrin matka. Jäällä tuuli niin, että ei tarvinnut hiihtäjän paljon hiihdellä. Saaresta löysimme aurinkoisesta paikasta nuotiopaikan ja penkin. Aapo ei tiennyt odottavista eväistä vaan simahti juuri kun katoin pöytää.

Leirissä. Ensin tarjolla hedelmät.

Sitten itse asiaan!

Lopuksi sitten Aliisa ja Ale leikkivät vielä jokaisten juhlien vakio-ohjelmanumeron eli piilosta. Kaikki löydettiin! Takaisin päin matka taittui pulkan kyydissä, joten voimia jäi vielä pihatouhuille. Aliisa ideoi meille lumiukkoperheen, eikä siinä oikein auttanut muu kuin toteuttaa suunnittelijan visio. Piti ikuistaa tämä porukka, sillä epäilisin, että montaa päivää eivät nämä tyypit tuolla pihalla seiso. Törttöilevään nuorisoon en kuitenkaan viittaa, vaan kyllä se on kevätaurinko joka lämmittää!

Perhepotretti.

Oma koti kullan kallis

Täällä ollaan! Kolmen viikon reissu Floridaan takana, jetlag käynnissä ja kevät edessä. Keskimmäinen tila ei ole kovin mieluisa, mutta ensimmäinen ja viimeinen kyllä. Matkalla on (aina) mukavaa, mutta kyllä kotona on myös hyvä olla. Lisää tekstiä ja kuvia reissusta ja muusta kunhan tämä tästä tasoittuu, mutta vähän alkupaloja:



Disneymaan illassa.



Hattu tekee miehen.

Splash!