Se jää elämään!

Jaa mikä? No Särkänniämerreissu tiätenki. Antaa tällä kertaa kuvien kertoa tarina.

Kantti x Kantti. Mummulla elämänsä ensimmäinen ranneke!

Kaffitauko.

Pakko saada hattara.

Extreme-urheilua.

"Ammuin sillä kaukoputkella likaisia pähkinöitä lintuja kohti."

Ängri bööds raid. Kukaan meistä ei oo ikinä pelannu.

Todellisuus tällä reissulla.

Sitten vielä ilmeitä koko rahalla.

Iloinen tyttö.

Iloisempi poika.

Terassikelejä odotellessa

Terassikauteen valmistautuminen alkoi meillä tuossa toukokuun loppupuolella melko pitkän kaavan kautta. Siihen tarvittiin Heksa-pappa sirkkeleineen ja pari peräkärrykuormallista puutavaraa. Lähtötilanne selviää parhaiten tästä ankeaksi lavastetusta before-otoksesta.

Before.

Piha on rinteessä, ja ainakin 1-vuotiaan liikkuvuudella alamäkivauhdissa sadevesikourun ylittäminen kaatumatta karkeapintaiselle betonille näytti melko hataralta. Myös ovesta astuessa pudotus oli melkoinen. Tavoitteena terassille oli siis nostaa sitä hieman maanpinnasta ja jatkaa niin pitkälle kuin ilman koneellisia kaivutöitä tai pengerryksiä olisi mahdollista.

Muutama päivä siinä sitten vierähti, mutta ainakin alkuvaiheessa hätähousua sai muistutella huolellisen suunnittelun merkityksestä.. Kunnollisia after-kuvia ei tietenkään vielä ole. Ei ole ollut terassikelejä, eikä aikaa SISUSTAA. Kuitenkin jo nyt voi sanoa, että leikkitilaa pihassa on nyt enemmän, eikä rinnekään vaikuta ihan niin jyrkältä. Hyvä tuli!

Puutarhatontut työssä.

Joo, viherrakennustyöt tosiaan antavat vielä vähän odottaa valmistumistaan. Rikkaruohoja on kyllä kitketty kottikärrykaupalla. Seuraavaa työvaihetta, mullan levitystä ja nurmikon kylvämistä, odotellessa kaiken maailman lehtiä on taas puskenut pintaan siellä ja täällä. Ikuisuusprojekti siis tämäkin.

Terassin sivutuotteena syntyi pihan perälle kasvimaa ja yksi istutuslaatikko. Aloittelevat hortonomit ovat toistaiseksi istuttaneet salaattia, tilliä, persiljaa, ruohosipulia, sitruunamelissaa, timjamia, perunoita, mansikkaa, pinaattia ja kesäkurpitsan. Kasvimaalta löytyi paikka myös erään pensaan alta pelastetulle raparperille. Kun vielä lisätään listaan kaksi mustaherukkapensasta ja omenapuu, niin odotukset satokauden suhteen ovat korkealla. Jos edes osa, tai jokin, yllämainituista päätyisi ruokapöytään saakka, niin olisihan se hienoa. Naapurikin kannusti: "Juu, minullakin oli aikanaan mansikkaa yhden kesän, mutta rastaat söivät kaiken." Kiitos kannustuksesta!

Kyllä uudella terassilla sentään yksi ateria on jo nautittu. Aliisa laittoi parastaan ja kutsui Aapon ruokailemaan:

Nam!

Aliisa yleisurheilee

Mehän olemme tunnetusti melko nihkeitä järjestämään lapsille harrastuksia. Lieneeko omaa laiskuutta vai mitä. Viime kesän lopulla kuljetimme kuitenkin Aliisan kokeilemaan yleisurheilua Pyrinnön järjestämiin viikkokisoihin ja jonkinlainen kipinä kyllä säilyi yli talven.

Viime viikolla kävimme korkkaamassa tämän kesän kisakauden, lajeina 40m ja pituus. Juoksu meni jotenkuten, lähinnä startti oli epäonninen. Muiden vanavedessä tyttö keskittyi kuulonsa suojaamiseen starttipistoolin paukulta ja unohti siinä yhteydessä lähteä juoksemaan. Pituudessa sentään tuli viime kesästä tulosparannusta puolisen metriä. Noh, tulokset ovat todellakin sivuseikka ja kyllä tuo juoksun kömmähdys kuitattiin myös harmillisella unohduksella. Vaikka kyllä sen huomasi, että Aliisaa itseään harmitti kun jäi muista niin paljon.

Tänään sitten teimme jälleen uuden aluevaltauksen, kun kuljetimme Aliisan tutustumisurheilukouluun. Se kestää viisi viikkoa ja viikoittain on kahdet treenit. Eli reenit. Härdelli oli melkoinen, kun Ratinaan oli saapunut montasataa ihmistä, järjestävät teinit lievästi pulassa ja kaiken päälle taivaalta ratkesi kunnioitettava sadekuuro juuri h-hetkellä. Jotenkin lapset saatiin kuitenkin jaettua ryhmiin ja korvaavaa toimintaa keksittiin katoksen alla. Vähän kyllä pelotti, kun lapsilauma pomppi ja juoksi katsomon betoniportaita ylös ja alas - heikompaa olisi huimannut ihan oikeasti. Kyllä siinä vanha yleisurheilukoulunohjaaja sai vähän nieleskellä neuvojaan... Maltoin kuitenkin pysyä poissa ja vilkuttelin vain Aliisalle, joka noin kahden minuutin välein huusi "äiti" ja vilkutti. Reippaasti hän sielä ryhmässä meni, vaikka tuulitakin kaulus tuli kyllä syötyä siinä samalla.

Torstaina nähdään, mennäänkö uudestaan!

Sateessakin vähän hymyilyttää.

Päästiinhän vähän juoksemaankin!

Päiväni äitinä

Jotenkin, kun alkaa miettiä kirjoitusta tästä päivästä, äitienpäivästä, tulee mieleen sellainen ala-asteen ainekirjoitus. Mitä tein kesälomalla. Päivä taksinkuljettajana. Sitten kerrotaan kronologisessa järjestyksessä lause kerrallaan aiheeseen liittyvät tapahtumat.

Säästän teidät kuitenkin yksityiskohdilta, kuten kakkavaippojen lukumäärä, aamupala- ja ravintolapöydässä buglatun ylensyödyn kaurapuuron ja maissinaksun haju ja koostumus, hermojen kiristymisen aste kun iltatoimiaikaan 1-vuotias kirmaa nakuna karkuun minkä kerkiää ja vanhempi (lapsi) kannustaa kurkku suorana. Ja niin edelleen.

Kerrataan kuitenkin mieleenpainuneet hetket.

Kello 5.42. Tajusin, että Aapo ei enää nuku, ja että Ale noidannuolineen on makuuasentonsa ansainnut. Ei muuta kuin verhot auki. Keksin kuitenkin, että leikkihuoneeseen lähtemisen sijaan Aapo viihtyy mainiosti Domino-pelin nappuloiden seurassa. Laatikko auki ja oma pää tyynyyn. Aamu oli kuitenkin mitä kaunein, ja kävi siinä mielessä, miten monta hienoa kesäaamua tulisikaan menemään ohi aistien jos esimerkiksi nukkuisi vähän pidempään.

Kello 7.18. Aliisa tuo kovalla vaivalla tekemiään kortteja ja on niin ylpeä niistä että alkaa itseäkin ihan itkettää. Yhdessä kuvassa minä poimin porkkanoita kasvimaalla ja toisessa Aliisa ja Aapo nukkuvat kerrossängyssä makuupusseissa. Ei mitään kosketusta tosielämän kanssa, kummallakaan. Yhdessä taas oli huolella piirrettyjä sydämiä, joiden mallina oli ollut itse Mikki Hiiren pää. Päiväkodin korttiin oli kirjoitettu: "Äidin kanssa on kivaa leikkiä. Äidin kanssa on kiva maalata, koska haluan maalausmestariksi."

Kello 13.34. Ale tulee lääkäristä ja tekee Aliisan kanssa lähtöä. Aliisa on puhunut, että menevät poimimaan metsästä äitejä ja isejä, jotka tulee meille ja siivoavat ja tekevät kaiken ruuan meillä, jotta hänen äidillä ja isillä olisi sitten vaan aikaa leikkiä. Haen tyynyn olkkarin soffalle ja ehkä se ohimo ehtii vähän hipaista tyynyä, kun jo parvekkeella eräs sankari herää. Tässä kohtaa pääsi kyllä huokaus, raskas. Uni olisi kyllä tähän nuppiin tullut tarpeeseen.

Kello 15.22. Tehdään lähtöä ravinteliin mummun, vaarin ja Mikko-enon kanssa. Lapsetkin oikein pyhävaatteissa. Aapolle tulee heti puoli vuotta lisää ikää, kun saa jalkaansa sammarit Aliisan vanhojen legginssien sijaan ja ylleen kauluspaidan. Aliisa pukee ensimmäistä kertaa puolitoista vuotta sitten hankitun juhlatakin. Aikaisemmat yritykset ovat päättyneet huutoon ja kuraiseen pihatakkiin. Otetaan oikein kamera esiin ja ikuistetaan hetki. Ovat ne kyllä suloisia, ja kuitenkin kaiken sen vaivan arvoisia. Hienoa olla äiti.

Ainoa kuva kymmenestä, jossa Aliisan pikkarit eivät näy.

Kello 20.31. Molemmat lapset nukahtivat, tosin puolisen tuntia normaalia myöhemmin. Keittiössä on kaaos. Huomisista ruuista ei hajuakaan. Leikkihuone siivoamatta. Ilta-aurinko paljastaa pölyt. Jos kuitenkin olisi vaan, ja sitten menisi nukkumaan. Jaksaisi sitten huomennakin olla läsnä. Kyllä ne muut asiat sitten jotenkin lutviutuvat. Siinä samalla vähän tavoitetta seuraavalle vuodelle äitinä.

Hyvää äitienpäivää!

P.S. English summary: Happy Mothers' Day!

(Niin joo, mitä ne äidit ja isit olivat, mitä metsästä lähdettiin hakemaan? Valkovuokkoja. "Mää vaan huiputin sua, äiti.")

Kuu keinusta kesään?

Päätimme uhmata kolme viikkoa kestänyttä kuume-nuha-yskä-putkea ja päästimme lapset hetkeksi nauttimaan kevään ensi keinunnoista. Lämpötila oli +8 astetta ja tuuli teki selväksi, että kesään on vielä matkaa. Keinut ilmestyvät pihalle joskus viime viikolla, ja siitä asti niitä on katseltu kaivaten lasien läpi. Kerran pestyt keittiön ikkunat pitää ilmeisesti pestä uudelleen...

Ulkoilu kesti kaikkiaan noin 15 minuuttia ja Aapo sitten kiitti iltapäivällä yli 39 asteen nousseella kuumeella. Neljäs viikko sisätiloissa lähtee. Ei paljon naurata.

Vapputunnelmissa

Vappuun ei meidän perheessä tänä(kään) vuonna liity sen suurempia odotuksia, hulinoita tai muitakaan asiaan yleensä kuuluvia asioita. Kunhan ollaan ja nautitaan olosta kera vappuisten sokerituotteiden. Bonuksena kuitenkin tämä pitkä viikonloppu.

Aloitimme vapun vieton jo perjantaina, kun päiväkodin naamiaisiin sai sonnustautua heti aamusta. Yllätys, yllätys, Aliisan valinta oli jälleen Minni-hiiri. Ompelin hiirelle uuden, vähän kesäisemmän mekon, ja siitähän tuli oikein hyvä. Käy kesämekkonakin.

Minni keinuu

Lauantaina odottelimme vielä Alea golfmatkalta Torreviejasta, ja lähdimme mökkikauden avajaisretkelle Hankojärvelle. Ilma ei ollut kaksinen ja Hankojärvi vielä vähän pohjoisempana kuin Tampere, eli lumikinoksiakin oli paikoin näkyvissä. Aliisa oli etukäteen jo kertonut, mitä hänen mielestään mökkielämään kuuluu: jäätelön ja lättyjen syönti, muumilaivalla leikkiminen ja ulkoilu. Lähtiessä vielä sanoi, että "uin sitten myös siinä uima-altaassa". Et muuten ui. No, jäätelöä ja uimista lukuunottamatta muut toiveet toteutuivat kuitenkin.

Aapolle mökki oli aivan uusi tuttavuus ja olikin hauska seurata, miten hän tutki paikkoja ja otti tilaa haltuun. Tulipa itsekin tarkkailtua taas kaikki vaaran paikat ja todettua, että silmäpareja kyllä tarvitaan koko ajan sisällä ja ulkona.

Vapputunnelmaa aistittiin mökkimatkalla sisäisesti, kun nautittiin "sitä pääsiäisjuomaa" (eli simaa) ja tippaleipiä. Noo, juhla kuin juhla, onko tuolla niin väliä...

Uloskin päästiin ennen kotiinlähtöä. Tai Aliisa ja mummu kyllä kävivät jo päivemmälläkin, mutta se meni minulta vähän ohi, kun oli pakko vartioida Aapon päiväunet sisällä ja saatoinpa siinä vaivihkaa itsekin vähän torkahtaa. Tuli kyllä tarpeeseen! Aliisa esitteli Aapolle vähän hiekkalaatikkoa ja sitten pelattiin palloa. Ja kyllä meillä oli hauskaa. Aapolle jo ulkona omin päin kävely on suurta elämystä, ja jos lisäksi saa välillä edes hipaista palloa, niin se suurin piirtein ylittää käsityskyvyn.

Iloisesti punaisessa takissa.

Sunnuntaiaamuna riemulla ei ollut rajoja: iskä oli tullut yöllä kotiin! Päivä on kulunut kotona leikkien ja pihalla touhuten. Mikäs sitä oli lämpimässä säässä ulkoillessa ja päästiinpä sitä avaamaan terassikausikin välipalan merkeissä. Kuvaan kyllä tiivistyy meidän takapihan surkea tila: aita on lahoamispisteessä ja puutarhapöytä jäi ikävästi katolta putoavan jään alle. Mutta mitäpä tuosta, jos porukka viihtyy! Onneksi suunnitelmia pihan kohennukseksi on jo tehty ja toivottavasti toteutetaankin ennen seuraavia lumia.

Aapo melkein nuolaisi, mutta tipahtikin vain banaania.

Niin, ja käytiin me Aliisan kanssa kaupassa ja samalla valittiin vappupallot lapsille. Näin meidän kesken sanottuna, Prismassa ainakin oli ihan surkea valikoima, mutta Aliisa oli tyytyväinen pieneen keijupalloonsa. Aapolle ei ollut oikein mitään kivoja vaihtoehtoja, joten Nalle Puhiin oli tyytyminen. Tosin kotona sitten näytti siltä, että keijupallo olisi ollut Aapollekin mieluisampi - ehkä ne ovat Puhia tutumpia hahmoja?

Ihanat keijut!

Huomiseksi ja vapunpäiväksi on suunnitteilla vain kivaa yhdessäoloa. Toki ne aikaisemmin mainitut vappuiset sokerituotteet kuuluvat edelleen ohjelmaan. Simaa on jääkaapissa vielä monta litraa ja kai sitä voisi huomenna ne perinteiset vappumunkit käräyttää. Tervetuloa vaan käymään!

Samalla toivotamme iloista vappua kaikille!

Fanitusta

Aliisa on kova fanittamaan. Välillä keijuja, välillä prinsessoita, sitten ankkalinnan porukkaa. Ihan omalla tasollaan taitaa kuitenkin olla Risto Räppääjä kumppaneineen. Aikaisemmin Nelli Nuudelipää oli ehdottomasti suosituin, mutta nyt väliin on tullut Viileä Venla. Ei varmaankaan edelle, mutta ainakin hämmentämään soppaa. Aliisa on ihan yhtä ihmeissään Venlasta kuin Ristokin.

Elokuva on nyt nähty kolmesti eri kokoonpanoilla. Minä sain kunnian päästä ensimmäiselle kerralle mukaan, ja väitän kyllä että suurin osa leffasta meni ohi korkealta ja kovaa. Sitten hankittiin soundtrack, ja vasta sen myötä päästiin kertaamaan näkemäämme.

"Ihmistä ei saa tunkea liian pieneen lokeroon. Ihmistä ei saa tunkea väärän malliseen koteloon." "Kaikki se, mitä mä oon, meinasi joutua jorpakkoon." "Mä oon mä enkä kukaan muu." Viisaita ajatuksia, ja hienoa että elokuvan tekijät ovat ottaneet näin tärkeän teeman ihan keskeiseen rooliin. Se mitä elokuvasta tai sen ympäriltä vielä puuttuu, on oheiskrääsä.

Niinpä meillä onkin leikeissä päädytty monenlaisiin stuntteihin. Välillä Ristoa, Nellia ja kumppaneita esittävät prinsessabarbit, välillä barbapapa-hahmot, välillä legoukkelit, välillä ballerinapaperinuket. Kerran sain mielestäni hienon idean, ja ehdotin Aliisalle että askarreltaisiin itse kaikki tarvittavat hahmot paperinukkeina. Aliisahan tarttui ajatukseen ja sitten nikkaroitiin. Minä piirsin ja leikkasin, Aliisa väritti.

Aliisa ja Nelli

Parissa tunnissa saatiin aikaiseksi kolme hahmoa ja muutamat vaatteet.

Porukka kasassa.

Kunnes sitten Aapo heräsi ja kupla puhkesi. Aliisa lähti omin nokkinensa puuhailemaan, ja tässä on tulos:

Tunnistatko Venlan?

Ja mitäkö tapahtui? Tyypit kuulemma putosivat mustikkahilloon. Eipä ole paperinukkeja sen koommin näkynyt...